Markku Brask Pelottomasti kohti uutta.

Rikesakkotuotto - mielenkiintoinen yhdyssana

Yle uutisoi tänään 29.8.2016 rikesakkotuottojen jäävän kauas budjetoidusta. Tavoite liikkuu 40 miljoonan kokoluokassa, mutta toteuma on jäämässä noin puoleen. Voi olla toimittajan sananvalinnoilla oma osuutensa, mutta allekirjoittaneen otsasuonet alkoivat sykkiä muutamassakin kohdassa:

"Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein löytää syyllisen tuottopettymykseen ratin takaa. – Autoilijoiden kaasujalka on keventynyt."

Käydäänpä vähän tätä lainausta ajatuksella läpi. Liikenneturvallisuuskeskus on siis valtion organisaatio, jonka vastuulla on huolehtia liikenteen turvallisuudesta. Jos sakkosummien korotus on saanut aikaan sen, että autoilijat ajavat vähemmän ylinopeutta, se siis kaiken järjen mukaan parantaa liikenneturvallisuutta. Hurraa, jotain on saatu aikaiseksi, liikenteessä on turvallisempaa.

Mennään eteenpäin; tuottopettymys...on ihan hyvä termi jos ollaan tekemisissä liiketoiminnan kanssa. Mutta tässä kohtaa valtavalta paradoksilta ei voi välttyä. Omasta mielestäni Liikenneturvallisuuskeskuksen tuotoksi pitäisi nimenomaan laskea aikaisemmin mainittu lisääntynyt turvallisuus, eikä sakkotuotot.

Jos valtion organisaatioita aiotaan johtaa kuin liiketoimintaa, olisi syytä asettaa oikeanlaiset mittarit sen mukaan mitä halutaan saada aikaiseksi. Liikenneturvallisuuskeskuksen suorituskyvyn mittarina ei yksinkertaisesti voi olla lisääntyneet sakkotuotot. Vähän sama kuin autonrengasvalmistajat saisivat bonuksia hautaustoimistojen arkkumyynnistä.

Lainataas vähän lisää artikkelia:

"Yhden kilometrin lasku tietäisi rikesakkojen nousua 40 000:lla vuodessa nykyisestä tämänhetkisillä ajotavoilla. 1–2 kilometrin lasku pullistaisi valtion rahasäkkiä 8–16 miljoonaa euroa vuodessa. Mutta sittenkin voidaan jäädä  kauas valtion rikesakkotavoitteesta, koska autoilijat voivat taas keventää kaasujalkaansa"

Aika paha paikka valtiolla. Jos kiristetään rangaistuksia lisää, saattavat autoilijat ajaa vieläkin turvallisemmin - eihän se nyt käy. Mutta onneksi meillä on automaattinen liikennevalvonta, kameroiden tiheä sijoitteleminen ruuhkasuomen kiireisimmille väylille takaa peräänajoriskien suurenemisen.

Ja vielä yksi lainaus:

"Lisätuloja on haettu myös rikesakkojen uudella korotuksella  jopa 345 euroon, mutta lakimuutos on törmännyt perustuslaillisiin ongelmiin. Korotusta ei saisi perustella vain valtion rahantarpeella, vaan tilalle pitää loihtia liikenneturvallisuussyitä"

Erityisesti jälkimmäinen lause tässä lainauksessa nostaa niskakarvat pystyyn. Siis perustuslaki kieltää rahastamisen ihan vaan koska keksittiin tällainen rahastusjuttu. Ja nyt pitäisi nähdä vaivaa ja loihtia liikenneturvallisuussyitä. Loihtia liikenneturvallisuussyitä. Loihtia. Syitä.

...

Uutinen löytyy täältä:
http://yle.fi/uutiset/liikenteen_rikesakkotuotto_jaa_kauas_hallituksen_y...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

Veikkaan, että toimittajalla on ollut hauskaa tuota kirjoittaessaan. Kansa on kostanut hallitukselle yhteistuumin.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

”..sama kuin autonrengasvalmistajat saisivat bonuksia hautaustoimistojen arkkumyynnistä”

Tuli mieleeni oma tapaturma vuosien takaa kävellessäni vastasataneessa lemussa postilaatikolle piharinteessämme ’reinot’ jalassa. Sitten sitä oltiinkin liukastumisen jälkeen kiertäjäkalvoa paikkuuttamassa kirurgilla. Hiukan vääräleukainen kirurgi totesi selostukseeni, että kirurgiliitto suosittelee erityisesti postilaatikolla kävijöille ’reinojen’ käyttöä.

Lisäys:
→”Jos valtion organisaatioita aiotaan johtaa kuin liiketoimintaa..”
Kerran aikoinaan pohdiskelimme saunassa erään vallesmannin kanssa maamme rikollisuutta ja sen torjuntaa. Menin mykäksi, kun hän totesi, että yhteiskunnassamme rikollisuuden torjuntaan panostetaan vain sen verran, ettei kansan sietokykyä rikoksia kohtaan ylitetä. Rikollisuutta ei siis ole tarkoituskaan kitkeä pois, vaan sen torjunta on eräänlaista siedätyshoitoa.

Jotenkin on myös tullut sellainen tuntuma, että talousrikoksien selvittäminen toisi valtiolle entinen tuottoa satsauksiin nähden. Ongelma vain on se, että siinä hypitään helposti eliitin varpaille, mikä ei ole hyväksi poliisin imagolle.

Käyttäjän JaniHtnen kuva
Jani Hätönen

tyhmempi voisi luulla että laskeneet nopeudet ovat vähentäneet onnettomuuksia, jolloin on säästynyt ihmishenkiä, jotka ovat arvokkaita..

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Niin voisi luulla. Mutta onnettomuustilastojen lukijat tietävät, että rikesakkoluokkaan jäävien nopeuden ylitysten vaikutus esimerkiksi koulonkolareihin on jossakin vähäisen ja olemattoman välillä.

Toimituksen poiminnat