*

Markku Brask Pelottomasti kohti uutta.

Suhmurointia kotimaiseen tyyliin

  • Pixbay / Creative Commons CC0
    Pixbay / Creative Commons CC0

Päivän uutistarjonnasta erottuu hienosti pari tutkinnassa olevaa tapausta, joissa varsin korkeaa kansan luottamusta nauttivat tahot ovat syytettyinä väärinkäytöksistä. On poliisin ylintä johtoa ja valtakunnansyyttäjää. Tahoja joiden asemassa olisi syytä noudattaa hyvää hallintotapaa ja lain kirjainta viimeiseen saakka.

Case #1

Uutisessa kerrotaan, että Helsingin poliisi jätti rekisteröimättä tietolähteensä viiden vuoden ajalta. Huumepoliisin entinen pomo Jari Aarnio on kertonut, että rekisteröinti on lopetettu sen jälkeen kun virkarikosepäilyt tulivat julki. Ja poliisin ylin johto on ilmeisesti kääntänyt katseen toiseen suuntaan tiedettyään tästä, vaikka tietolähdetoiminnan valvonta kuuluu johdon virkavelvollisuuksiin.

Viranomaiset ovat siis peitelleet jälkiään, jättämällä raportoimatta lähteitään. On mielenkiintoista kuulla, miten tämä case taputellaan pois päiväjärjestyksestä.

Samaan aikaan toisaalla halutaan koko kansan verkkoliikenne valvontaan. Ja poliitikot käyttävät vääntövoimana jokaista sopivaa tilaisuutta, joka eteen tulee. Tiedustelua tarvitaan, mutta perustuslain suoja yksityisyyteen tulee säilyttää. Paljon hyödyllisempää olisi lisätä poliisien määrää. Kansainvälisessäkin vertailussa perinteiset tiedustelukeinot tuottavat parempia tuloksia kuin verkon massavalvonta. 

Case #2

Valtakunnansyyttäjä on pidätetty virasta, koska hän tilasi syyttäjille koulutuksen, jonka järjestäneen yrityksen hallituksen puheenjohtajana toimii hänen veljensä.

Perinteistä nepotismia, perheenjäsentä suositaan ja hyödytetään oman aseman kautta. Valtakunnansyyttäjän asemassa olevalta henkilöltä todella aloittelijamainen virhe. Ja lieneen selvää, että luottamus kykyyn toimia noin korkeassa asemassa on mennyt.

Kuinka suuri osa virka-aseman väärinkäytöksistä tulee julki, on täysi mysteeri. Jos arvata pitäisi, niin tulee mieleen sanonta 'jäävuoren huippu'. Joka tapauksessa - hyväveliverkostot ja kaikenlainen suhmurointi syövät uskottavuutta rajusti, kun samaan aikaan säästetään lapsista, opiskelijoista ja vanhuksista. Kansan tulee voida luottaa siihen, että valta-asemaa käyttävät virkamiehet toimivat kansan parhaaksi, lakia noudattaen.

Piraattipuolue on sitoutunut avoimeen hallintotapaan ja suhmuroinnin alasajamiseen aina mahdollisuuksien ilmaantuessa. Kuntavaalimenestyksen myötä piraatteja löytyykin tarkastuslautakunnista - eikä kehitys ole pysähtymässä tähän - vaan on vasta alkanut.

Linkki poliiseja koskevaan uutiseen: http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005345893.html

Linkki valtakunnansyyttäjää koskevaan uutiseen: https://yle.fi/uutiset/3-9805645

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat